Kuvataiteilija Atro Linnavirta lahjoitti Tiirismaan koululle maalauksen 3.9.2014

Kuva
Panu Rissanen / ISOKuva

Lahtelainen kuvataiteilija Atro Linnavirta on lahjoittanut Tiirismaan koululle v. 2013 maalaamansa suuren öljy/alkydimaalauksen (koko 180x180). Teos on toinen hänen opinnäytetyömaalauksistaaan, jotka hän teki kuvataiteenkandidaatin tutkintotöiksi. Teoksen paljastamistilaisuus pidettiin Tiirismaan koululla keskiviikkona 3.9.2014 klo 14. 

”Kill your darlings” -niminen teos tulee näyttävästi esille koulun yhteisessä käytävätilassa.
"Halusin antaa jotakin takaisin entiselle opinahjolleni, jossa sain kasvaa, oivaltaa ja kohdata elämää sekä kehittää itseäni muutaman haastavan ja tärkeän vuoden ajan”, kertoo Atro Linnanvirta. ”Olen iloinen koska teokseni sai itselleen arvoisensa kodin. Kill your darlings -teos kuvaa niin turhan usein luovassa työssä kuin elämässä yleisemminkin tapahtuvaa vääriin – tuhoisiin – asioihin takertumisen problematiikkaa, ja niistä päättäväisen irtipäästämisen tärkeyttä"
Atro Linnavirta on Tiirismaan koulun entinen oppilas, valmistunut Lahden Taideinstituutista ja opiskelee tällä hetkellä kuvataiteenmaisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa Helsingissä.



Lukion pojat musisoivat tilaisuuden kunniaksi



 Kuvataiteen lukiodiplominäyttelyn avajaiset 27.1.2014

 Tiirismaan lukion opiskelijoiden töitä

Mira Pamola, Kaikkivoipa uni, osa 1


Mira Pamola, Kaikkivoipa uni, osa III


  Emilia Rissanen, Liekeissä pelaamiseen

 

Koulun alkaessa elokuussa 2013, kuvisluokka sijaitsi parakissa

Valoisaa, mutta niin kaikuvaa!

Kuvisluokkien tavaroita siirrettiin remontin alta toukokuun lopussa 2013.                        Kuva: Timo Laitila

 

 

Kevään viimeisiä kuvistunteja. Kaappeja tyhjennettin ja tavaroita pakattiin.

Kuva: Katri Piri